Onnistunut kirjailijavierailu Loviisassa
Perjantaina 18.3 kello 18.00 lähes kolmisenkymmentä ihmistä oli tullut kuuntelemaan RRR-tapahtumaan porvoolaista kirjailija Jouko Sirolaa.
Sirola kertoi tiestään runoilijasta kirjailijaksi ja esitteli uusinta ja kehuttua romaaniaan Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä.
Illanvietossa oli mukana myös Sirolan Valkon kansalaisopistossa pitämällä elämänkertakurssilla opiskeleva loviisalainen harrastajakirjoittaja Ritva Malmivuori-Piho, jolla on suunnitteilla lähitulevaisuudessa omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa perustuva omakustanteinen kirja.
Kuvataitelija Juha-Pekka Ikäheimo esiteli Rainer-Mari Rilken runoista tehtyyn kirjaan tekemäänsä kuvitusta ja Ulla Ora luki Rilken runoja ja kertoi hänen persoonastaan.
Toini Tellervo Schroduksen piti lukea Minun loviisani-runo, mutta hän oli unohtanut sen kiireessä koitiinsa. Hän lausui kuitenkin yleisön iloksi Degerbyn päällikön Kari Junnilan muistutettua yleisöä siitä, että oli aamulla kuullut Toinin lausuvan Ylen radiokanavaliia runoja, veikeän Piika-runonsa pilke silmäkulmassa.
Timo Noroviita oli illan ehdoton huippu ja vaikuttava lausuntatapaus. Hänen Saila Susilouodon Auringonkehrä-runokoelmasta lausumat runot vaikuttivat kuin pommi keskellä hiljaisuutta.
Paula Saarela, Viljo Savolainen ja Kyllikki Mononen lausuivat myös omia lempirunojaan ja hieman yli kahdeksankymppinen Uolevi innosti yleisöä terävillä jutuillaan ja Einon Leinon runoilla.
Matti Mansikka laajensi keskustelua Tolstoin suuntaan, kertomalla miksi Tolstoi inhosi runoja. Asian tiimoilta käytiin hyvä keskustelu ja Sirola valaisia yleisölle, miksi usein runo voi olla kuultuna hyvä, mutta kirjoitettuna huono.
Keskustelu lainehti laidasta laitaan ja kesti yli 2,5 tuntia.
Teksti ja kuvat:
Harald Birger Olausen
Suositut tekstit
-
runorauharakkaus: Runo, Rauha, Rakkaus-nonstopfestivaali Loviisassa!... : "Runo. Rauha, Rakkaus-nonstopfestivaali Loviisassa!" ...
-
Runon loviisalaisia ystäviä Runo, Rauha, Rakkaus-nonstopfestivaalin avajaisissa ravintola Stelassa perjantaina 10.12.2010. Vasemmalta Ulla...
-
Toini Tellervoa ja Paulaa hymyilyttivät hauskat jututut Runo, Rauha, Rakkaus (RRR) kokosi yhteen ison joukon inno...
-
Nuoret kirjailijanalut orallaan -loviisalaisesta Runorauharakkaus- ryhmästä on tullut kirjailijakoulu Teksti ja kuvat: Harald Birger Olaus...
-
Kansanliike runon puolesta Loviisassa Loviisassa on syntynyt muutamassa kuukaudessa kansanliike runon puolesta. Loviisalaisen uuden taidet...
-
tiivistunnelmainen runosessio on aluillaan Yleisörynnäkkö kolmannessa RRR-tapahtumassa! Peräti 29 ihmistä osallistui viime perjantaina...
-
Loviisalaiskirjailija Janne Ora runoillan vieraana Perjantaina 8.4 kello 18.00 hotelli Degerbyn ruokasalissa kokoontuu loviisalainen Runor...
-
Kotkalaisvieraita runoillassa Perjantaina 11. helmikuuta kello 18.00 hotelli Degerbyn ruokasalissa alkavassa Runo, Rauha, Rakkaus-tapahtum...
-
Ville Vanhala ihastutti runoillaan RRR-ryhmästä minä, Harald Birger Olausen, ja Ulla Ora vierailimme tiistaina 21.joulukuuta kotkalaisessa...
-
Runo. Rauha, Rakkaus-nonstopfestivaali Loviisassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti